In English


Berlida BMD´s
Jaana Lylykangas
Rinnetie 16
33430 Vuorentausta
Ylöjärvi

E-mail: jaana (at) berlida.net
puh. 040 - 7760 517
Bernit ovat kuuluneet elämääni 1990-luvun lopulta lähtien, jolloin sain ensimmäisen bernini Nellin (Maroussia Lida-Leonissa). Koiraharrastukseni oli alkanut kuitenkin jo vuosikymmen aiemmin, jolloin kotonani oli labradorinnoutaja. Nellin kanssa on harrastettu TOKOa ja vähän näyttelyitä, ja olemme aktiivisesti mukana Pirkanmaan Sennen -alajaostossa, mm. Haliberni-toiminnassa. Hiljalleen kiinnostuin myös haasteellisesta kasvatustyöstä, ja ensimmäiset pennut syntyivät vuonna 2002 Nellille. Vuonna 2006 kouluttauduin toko-ohjaajaksi. Nykyään toimin alajaostomme kouluttajana ja Halibernivastaavana. Lisäksi olen jäsenenä Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n terveysrahastossa. Berninpaimenkoira on ihanan perhekoiran ominaisuuksiensa lisäksi mitä monipuolisin harrastuskoira, ja yhtenä tavoitteena kasvatustyössäni onkin ylläpitää myös bernin käyttöominaisuuksia. Pyrin luonnetestaamaan kaikki koirani, jotta luonneominaisuuksista saadaan myös objektiivisempaa arviota. Luonteen eri ominaisuudet periytyvät eri tavoin, erityisesti arkuus ja aggressiivisuus ovat voimakkaasti periytyviä ominaisuuksia, joita tulee jalostuksessa välttää. Tavoitteena kasvatustyössäni on hyväluonteinen ja rodunomainen berni, jolla on hyvät mahdollisuudet pitkään ja terveeseen elämään. Meillä on pentueita harvoin, ja ne ovat hyvin harkiten suunniteltuja. Uusille pennun omistajille pyrin antamaan mahdollisimman paljon tietoa rodusta, pennun kasvusta, ruokinnasta ja koulutuksesta.

Lisäksi minulle on hyvin tärkeää, että bernimme saavat elää onnellista, aktiivista elämää muun perheen mukana kaikessa, mitä teemmekin. Myös pennut ovat osa perhettämme kunnes muuttavat uusiin koteihinsa perheenjäseniksi.

HALIBERNIT Aamulehti 17.12.2005